Mä olen tuijottanut värisävyjä tunnin, toivoen, että mun ei tarvitsisi tehdä sitä. Huomaan ajattelevani niitä päiviä, jotka tulevat vielä joskus. Unelmia.

Se aika tulee vielä joskus, jolloin mun ei tarvitse käpertyä vuokrakaksion sohvalle turvaan iltaisin ja leikkiä, että tämä on mun kotini. Se päivä tulee vielä, että mun ei tarvitse kerätä pulloja ojasta saadakseni tupakat ostettua. Se päivä tulee vielä, että kun isä tarjoaa bensarahaa, mä voin sanoa ei kiitos ja oikeasti tarkoittaa sitä. Se päivä tulee vielä, että mä voin ostaa kivan paidan - ilman että syön makaroonia 2 viikkoa.

Niihin päiviin on aikaa. Se ahdistaa. Aika matelee vain kiusatakseen minua.

Mutta ennen kuin ne päivät tulevat, voin vain halata rakkaitani, suudella poskelle ja kiittää avusta. Voin tehdä työni, käydä kouluni, tehdä kaikkeni, että saan sen mitä haluan.